Miksi luovuin islamista

Taustaa

Olen kasvanut hartaassa muslimiperheessä Suomessa. Vanhempani näkevät tämän maailman merkityksettömänä välietappina matkalla Jannaan eli Paratiisiin. Rakastan vanhempiani, mutta tiedän etteivät he tulisi koskaan hyväksymään sitä etten ole uskovainen, koska uskonnolla on niin suuri rooli heidän elämässään. Osallistuin koulussa islamintunneille ja kävin viikonloppuisin koraanikoulua. Tuolloin islam näkyi elämässäni lähinnä rukousten ja juhlapyhien vieton muodossa. Myöhemmin aloin oppimaan enemmän islamista ja kävin kuuntelemassa uskonnollisia tilaisuuksia. Mitä enemmän opin islamista (tai oikeammin siitä hyvin kirjaimellisesta islamin tulkinnasta, jota yhteisössäni pidetään ainoana oikeana islamina), sitä enemmän huomasin alkavani epäilemään.

Erityisesti tasa-arvokysymykset mietityttivät minua. Islamin mukaan naiset ja miehet ovat Jumalan edessä samanarvoisia, mutta heillä on erilaiset oikeudet ja velvollisuudet. Tämä ei siis todellisuudessa ole tasa-arvoa. Musliminaisena en ollut samassa asemassa kuin miespuoliset henkilöt yhteisössäni. Minun tehtäväni oli perinteisen islamin tulkinnan mukaan olla kuuliainen – ensin vanhemmilleni ja myöhemmin aviomiehelleni. Minun tehtäväni oli peittää vartaloni ja hiukseni, naida samaan suuntaukseen kuuluva muslimimies, perustaa perhe ja varoa häpäisemästä itseäni hankkimalla ei-toivottua suhdetta, pukeutumalla sopimattomaksi arvioidulla tavalla tai tekemällä muita sellaisia asioita, jotka kävivät kirjaimellista islamin tulkintaa vastaan.

Ollessani muslimi, ajattelin ja käyttäydyin tietyllä tavalla uskonnollisen indoktrinaation takia. Olin niin syvällä yhteisöni tapakulttuurissa, etten kyennyt näkemään koko kuvaa. Mielestäni ei-muslimit toivat islamista esille vain huonoja asioita, mutta eivät nähneet islamin hyviä puolia. Minä sen sijaan näin vain hyvät puolet, sillä asuin Suomessa, jossa minulla oli samanlaiset oikeudet kuin kellä tahansa muullakin. Humaanit arvot kuten suvaitsevaisuus, tasa-arvoisuus, yhdenvertaisuus, inhimillisyys sekä solidaarisuus ovat minulle tärkeitä. Homo- ja transfobia on muslimiyhteisöissä yleistä. Oli henkisesti painostavaa ja ahdistavaa kuulla kuinka suvaitsemattomuutta perusteltiin uskonnolla. Minun oli vaikea usko, että mahdollinen Jumala olisi suvaitsematon ja epäreilu olento. En ymmärtänyt, miksi homous olisi syntiä, jos ihminen ei voi vaikuttaa seksuaaliseen suuntautumiseensa.

Epäilyksien alkaminen

Erään ei-muslimi ystäväni kommentti islamista oli ensimmäinen herätyskello. Hän kysyi minulta, mitä mieltä olin islamin helvetistä ja sen rangaistuksesta, jossa ei-muslimeita kidutetaan polttamalla heidän ihonsa, jolloin se kasvaa takaisin, ja palaa jälleen uudestaan. Olin käynyt koraanikoulun, opiskellut koulussa islamia ja saanut kotona uskonnollista kasvatusta, mutta siitä huolimatta en ilman ulkopuolisen väliintuloa olisi käsittänyt kuinka raa’alta, sadistiselta ja verenhimoiselta Allah kuulostaa. Erityisesti minua häiritsee se, että Allahia kuvaillaan armeliaimmaksi ja oikeudenmukaisemmaksi. Mitä oikeudenmukaista on siinä, että kiduttaa ihmisiä ikuisuuden, ja vielä vain sen takia, että esim. he ovat virtsanneet huolimattomasti tai koska he eivät ole uskoneet Allahiin. Mitä järkeä on rangaistuksessa, jos ihmiselle ei anneta mahdollisuutta muuttaa käytöstään? Mitä armeliasta on ikuisessa kidutuksessa? Minusta kidutus on ehdottomasti väärin.

Koraanin ja Muhammadin perimätiedon (hadithit) sisältämiin tieteellisiin virheisiin tutustuminen lisäsi päätöstäni luopua uskonnosta. Minua myös häiritsivät koraanissa ja haditheissä ilmenevät ristiriidat sekä  eettisesti arvelluttavat pyhät kirjoitukset. Tässä yhteydessä haluan vielä mainita, että apologistinen koraanin tulkinta on saanut joissakin nykymuslimeissa aikaan virheellisen käsityksen siitä, että koraani on sisältänyt nykytieteen mukaisia faktoja ennen kuin muu maailma oli edes saanut niistä vihiä. Nämä islamin ’tieteelliset ihmeet’ on kuitenkin refutoitu useita kertoja. (1,2, 3,). Tämän lisäksi lukiessani muslimeille tarkoitettua materiaalia, kuten Muhammadin elämänkertaa, aloin huomaamaan tiettyjä propagandasta ja yksipuolisuudesta kieliviä merkkejä. Muhammadista puhuttiin aina ylistävään sävyyn ja häneen liitettiin monia yliluonnollisia myyttejä.

Lopuksi

En usko, että kukaan valitsee uskoaan tai epäuskoaan. Alitajuisesti epäusko oli ainakin itselläni selkeästi olemassa, vaikka koitin vahvistaa emaania (uskoa) ja ymmärtää minkä takia asiat olivat siten kuin olivat islamissa. Allahu a’lam (Jumala tietää parhaiten) kaltaiset perustelut eivät olleet riittäviä minulle, eikä niiden tulisi olla riittäviä kellekään. Nähdäkseni uskonnon tarkoituksena on ruokkia ihmisen hengellisiä tarpeita ja lisätä elämän mielekkyyttä. Kirjaimellisessa islamin tulkinnassa sen sijaan ihmisen hengellisiä tarpeita käytetään surutta hyväksi kontrolloimaan ja rajoittamaan ihmisen elämää ja tapaa ajatella. Psykologisen vallankäytön välineet kuten kuolemalla ja tuomionpäivän tapahtumilla uhkailu ovat eräitä kirjaimellisen islamin keinoja kontrolloida ihmisten ajattelua. Pelko ja pelottelu eivät ole tervettä hengellisyyttä.

Kuulen usein muslimeilla, että tämä maailma, Dunia, on vain todellisuudessa kaunista harhaa. Minulle tämä maailma on hyvinkin todellinen. Sodat, nälänhätä, köyhyys, sairaudet ja luonnonkatastrofit eivät mielestäni kuulu täydelliseen harhaan. Olen tätä tekstiä kirjoittaessani agnostinen ateisti. En koe itseäni hengelliseksi ihmiseksi, enkä tarvitse uskoa korkeampaan voimaan ja helvetinpelkoa ollakseni hyvä ihminen. En ole vielä kertonut ateismistani perheelleni tai muslimituttavilleni. Ikävä kyllä yhteisössäni uskosta luopuminen nähdään petturillisena ja moraalittomana tekona. Siitä ollaan montaa mieltä, mikä on elämän tarkoitus. Minusta elämällä ei ole yhtä tarkoitusta, vaan jokaisen on luotava elämälleen itse tarkoitus.

– Kirjoittaja on entinen muslimi ja yksi tämän blogin ylläpitäjistä