Hijab ei ole aina valinta

Hijab tarkoittaa musliminaisten peittävää asua, johon kuuluu päähuivi sekä väljä, muodot peittävä vaatetus. Hijab ei pelkästään ole pukeutumista, sillä siihen liittyy myös käsityksiä musliminaisilta vaadittavasta siveästä käytöksestä.

Perinteisen islamintulkinnan mukaan hijabiin pukeutuminen on naiselle pakollista murrosiästä alkaen. Hijab on todennäköisesti monille uskovaisille musliminaisille tietoisesti tehty valinta. Huivin itselleen valinneesta musliminaisesta voi tuntua turhauttavalta puolustella huivin käyttöään, jos vieraat ihmiset kyseenalaistavat hänen oikeutensa pukeutua haluamallaan tavalla mm väittämällä hänen olevan pakotettu käyttämään huivia. Valitettavasti kaikille musliminaisille ja -tytöille hijab ei kuitenkaan ole valinta, vaan valtioiden laeista (mm. Iran ja Saudi-Arabia) tai yhteisön naisiin kohdistamista asenteista johtuva pakko.

Julkisessa keskustelussa usein tilaa kuitenkin saavat huivin itselleen henkilökohtaisesti valinneet naiset, (1,2,3)  Tästä vain yhden näkökulman ja narratiivin esiintuomisesta  sekä siten sen yleistämisestä koskemaan kaikkia muslimitaustaisia naisia olemme kuitenkin huolissamme. Usein huiviin pakotetuilla tytöillä ja naisilla  ei ole samanlaisia mahdollisuuksia tuoda esiin kokemuksiaan aiheen arkaluontoisuuden takia tai koska sen nähdään toimivan rasistien rattaisiin.

Continue reading

Advertisements