Hijab ei ole aina valinta

Hijab tarkoittaa musliminaisten peittävää asua, johon kuuluu päähuivi sekä väljä, muodot peittävä vaatetus. Hijab ei pelkästään ole pukeutumista, sillä siihen liittyy myös käsityksiä musliminaisilta vaadittavasta siveästä käytöksestä.

Perinteisen islamintulkinnan mukaan hijabiin pukeutuminen on naiselle pakollista murrosiästä alkaen. Hijab on todennäköisesti monille uskovaisille musliminaisille tietoisesti tehty valinta. Huivin itselleen valinneesta musliminaisesta voi tuntua turhauttavalta puolustella huivin käyttöään, jos vieraat ihmiset kyseenalaistavat hänen oikeutensa pukeutua haluamallaan tavalla mm väittämällä hänen olevan pakotettu käyttämään huivia. Valitettavasti kaikille musliminaisille ja -tytöille hijab ei kuitenkaan ole valinta, vaan valtioiden laeista (mm. Iran ja Saudi-Arabia) tai yhteisön naisiin kohdistamista asenteista johtuva pakko.

Julkisessa keskustelussa usein tilaa kuitenkin saavat huivin itselleen henkilökohtaisesti valinneet naiset, (1,2,3)  Tästä vain yhden näkökulman ja narratiivin esiintuomisesta  sekä siten sen yleistämisestä koskemaan kaikkia muslimitaustaisia naisia olemme kuitenkin huolissamme. Usein huiviin pakotetuilla tytöillä ja naisilla  ei ole samanlaisia mahdollisuuksia tuoda esiin kokemuksiaan aiheen arkaluontoisuuden takia tai koska sen nähdään toimivan rasistien rattaisiin.

Suomessakin on yhteisöjä, joissa naisia ja tyttöjä pakotetaan ja/tai painostetaan hunnuttautumaan uskonnollis-kulttuurillisten siveyskäsitysten sekä naisten seksuaalista “puhtautta” kohtaan asetettujen vaatimusten vuoksi. Kunniaa korostavissa yhteisöissä naisen vääränlainen pukeutuminen tai käytös voi tahria suvun ja perheen maineen. Tyttöjen ja naisten seksuaalisuuden rajoittaminen ja vartalon peittäminen nähdään keinona estää häpeällisiä asioita, kuten esiaviollista seksiä (zinaa), tapahtumasta. Tämän vuoksi jo hyvin nuoria tyttöjä saatetaan pakottaa ja painostaa pukeutumaan huiviin.   Tällaisissä yhteisöissä on myös tarkka sukupuolen mukainen segregaatio käytössä.

Alla Aliyah Saleemin puhutteleva video, jossa hän tuo näkökulmia hijabin käytön lopettamiseen ja syitä siihen, miksi nainen saattaa haluta riisua huivin.

Tulemme julkaisemaan piakkoin sarjan kirjoituksia exmuslimien omista kokemuksista käyttää pakotettuna ja/tai painostettuna hijabia. Kerromme myös millaista on kasvaa patriarkaalisessa uskonyhteisössä, jossa on vallalla naisiin kohdistetut aikansa eläneet siveyskäsitykset.

 

Päivitetty 25.5.16

Advertisements

4 thoughts on “Hijab ei ole aina valinta

  1. Minä vertaan hunnun käyttöä esimerkiksi vanhoillislestadiolaisten naisten tapaan olla käyttämättä meikkiä, hiusväriä – tai ehkäisyä (mikä on kyllä paljon huntua tai ullkonäköä vakavampi juttu). Nekin ovat useille naisille omia valintoja, joiden kyseenalaistaminen liikkeen ulkopuolelta voi tuntua rasittavalta. Jokaisella tulisikin olla itse oikeus määritellä kyseiset asiat itse.

    Mutta mutta. Kuten hunnun käytössä, myös vl-liikkeessä naiset kasvatetaan pienestä pitäen ajattelemaan, että em. asiat ovat väärin ja syntiä. Heidät kasvatetaan ajattelemaan, että he itse eivät halua meikata, värjätä hiuksia tai ehkäistä. Heiltä itseltään asiaa ei kysytä, eivätkä he saa sitä myöskään kyseenalaistaa Ja jos joku haluaakin laittaa väriä tukkaan, on yhteisön paine suuri. Meikki, hiusväri tai avoin ehkäisyn käyttäminen tulkitaan merkiksi epäuskosta, joka johtaa useimmissa tapauksissa, sanoisin, yhteisöstä ulossulkemiseen ihmisen omaa mielipidettä kysymättä. Se näkyy konkreettisesti vaikka siten, ettei henkilöä enää tervehditä liikkeen omalla JT-tervehdyksellä.

    Lisäksi nainen (tai mies) voidaan määritellä yhteisön sisällä itsekkääksi, ulkonäkökeskeiseksi tai muuten vain huonommaksi ihmiseksi sillä perusteella, että hän toimii vastoin liikkeen vapaaehtoisia, mutta käytännössä pakollisia sääntöjä. Melkoista vallankäyttöä siis. Naisen ulkonäkö ja seksuaalisuus ovat jänniä juttuja – niitä ovat kovin monet uskonnolliset liikkeet ja yhteisöt kovin kiinnostuneita vahtimaan ja laittamaan yleensä historiallisesti mieskeskeisestä maailmankuvasta juontuviin lokeroihin.

    Kaikilla on vapaus olla sellainen kuin on – niissä rajoissa, jotka ovat valmiiksi määritellyt.

    Ajattelen, että hunnun käyttö, meikkaamatta jättäminen tai ehkäisemättömyys eivät itsessään tee naisesta alistettua tai alistunutta. Ne voivat olla osa hänen persoonaansa ja onnellista elämäänsä. Sen sijaan niiden opettaminen lapsille ja nuorille kadotukseen johtavina synteinä tai muuten huonoksi ihmiseksi tekevinä asioina on alistamista ja rikkoo ihmisen aitoa itsemääräämisoikeutta.

    Liked by 3 people

    • Kiitos Outi mielenkiinotoisesta viestistäsi. Vertasit vl-liikkeen ehkäisy-, meikkaus- ja hiustenvärjäyskieltoja hunnuttautumiseen, ja ne vaikuttavatkin olevan hyvin samankaltaisia taustoiltaan. Naisilla on periaatteessa oikeus valita, mutta yhteisön sisällä on kuitenkin pakko noudattaa sääntöjä. Usein hunnutautuminen aloietaan jo hyvin nuorilla lapsilla, minkä vuoksi se alkaa tuntua normaalilta osalta omaa identiteettiä. Samoin oma vartalo tuntuu syntiseltä asialta, joka tulee peittää tai muuten on “huono nainen”. Tällaiset ajatukset ovat omiaan vahvistamaan ja pitämään yllä taantumuksellisia patriarkaalisia ajatuksia ja perinteitä.

      Olen täysin samaa mieltä kanssasi siinä mitä sanot viimeisessä kappaleessa. Huntu, meikkaamattomuus, ehkäisyttömyys ja hiustenvärjäämättömyys voivat olla naisten valintoja ilman alistusta, mutta usein uskonnollisesti/kulttuurillisesti ahtaissa yhteisöissä käytetään keinoja, joiden vuoksi nainen ei voi tehdä todellista valintaa.

      Like

  2. Löysin tähän blogiin, kun tämä oli mainittu Demin keskustelupalstalla islamista luopumista koskeneessa keskustelussa. Tuo keskustelu oli aivan supermielenkiintoinen, ja niin on myös tämä blogi. Uskoisin myös, että tästä voi tulla aivan todella tärkeä media; en ole koskaan aiemmin nähnyt mitään vastaavaa suomeksi, ja aivan varmasti näitä asioita pohtivia on Suomessa suuri ja yhä kasvava joukko.

    Itse olen hyvin tavallisesta tapaluterilaisesta perheestä, mutta lähisuvussani on vanhoillislestadiolaisia, ja hahmotan usein uskontopohdinnat heidän kanssaan kokemieni tilanteiden kautta. Muistan lapsena kysyneeni, miksi korvakorut on kielletty – ja saaneeni vastauksen, että ei mitään ole kielletty, me vain emme HALUA käyttää niitä. Kun sitten korvikset korvissa olin vanhoillislestadiolaisten kesätapahtumassa, vieraat lapset huutelivat kaukaa, että “sä et oo oikee uskovainen, sulla on korvikset”. Tuossa pienessä kokemuksessa kuvastuu juuri tässä blogitekstissäkin käsitelty ristiriita: kuinka erottaa pakko ja valinta, ja kuinka tätä eroa kielenkäytöllä usein hämärretään.

    Voisin arvella, että Suomessa islamista luopuvat voivat löytää yhteisiä kokemuksia herätysliikkeistä eronneiden kanssa, mutta voin vain kuvitella kuinka paljon tilanteissa on myös eroa – varmasti todella paljon.

    Näin ulkopuolisen näkökulmasta pohdin ainakin sitä, että ehkä laajemmalla yhteiskunnallisella tasolla on jotenkin helpompi käsitellä kriittisesti herätysliikkeitä kuin yhtä maailman valtauskonnoista. Siksi herätysliikkeen sanoman kyseenalaistava saa kenties helpommin näkyvää tukea ajatuksilleen. Tiedän myös, että ihmiset esimerkiksi voivat irtautua lestadiolaisuudesta mutta pysyä silti kristittyinä: hengellinen koti ja uusi yhteisö siis tavallaan löytyy “naapurista”, jos niin kaipaa. Islamin jättävä taas jättää koko uskonnon, mikä on ihan eri tavalla totaalista. Lisäksi islamista luopuvalla on kaiketi useimmiten keskimäärin ollut vähemmän kontakteja ei-muslimeihin kuin herätysliikkeestä lähtevällä liikkeensä ulkopuolisiin (jos olen ymmärtänyt oikein, tiukassa islamin tulkinnassa ystävystymistä ei-muslimien kanssa tulisi vältellä?), joten tukiverkkoa on ehkä vaikeampi luoda. Lisäksi maahanmuuttajataustaisilla islamista luopuvilla on takuulla monia sellaisia haasteita, joita suurin osa kantasuomalaisista ei kohtaa. (Ei-maahanmuuttajataustaisilla islamista luopuvilla on varmaan myös toisaalta erityiset haasteensa, heitä lienee kyllä toistaiseksi Suomessa hyvin vähän.)

    Tällaisia pohdiskelin tuntematta henkilökohtaisesti ketään muslimia – korjaan mielelläni ajatteluani, jos jokin oletus oli väärä! Joka tapauksessa ajattelen, että te tämän blogin kirjoittajat olette poikkeuksellisen vahvoja ihmisiä ja teette todella tärkeää työtä. Jokaisella tulisi olla todellinen mahdollisuus valita itse, millaisen vakaumuksen mukaisesti elää. Julkinen keskustelu on siinä tärkeä askel.

    Kiitos siis tästä avartavasta blogista – jään seuraamaan!

    Liked by 2 people

    • Hei Omppu! Mukava kuulla, että jäät seuraamaan blogia.
      Tosiaan, toivomme että blogi voi auttaa muita samassa tilanteessa olevia ja lisätä tietoisuutta ex-muslimeista.

      Kiteytit hyvin viestissäsi ex-muslimien ja varsinkin maahanmuuttajataustaisten islamista luopuvien kohtaamat haasteet. Kerrot että islamista luopuvat voivat Suomessa löytää yhteisiä kokemuksia herätysliikkeistä eronneiden kanssa. Siinä oletkin ihan oikeassa. Tämänkin blogin lukijoina on entisiä herätysliikkeiden jäseniä, joiden kanssa meillä on ollut samankaltaisia kokemuksia.

      Sanoit myös kommentissasi, että islamin jättävä jättää koko uskonnon kun taas herätysliikkeestä luopunut voi pysyä vielä kristittynä. Se on ikävä kyllä ihan totta. Monissa muslimiyhteisöissä ei ole mahdollisuutta olla ns. tapamuslimi tai maallistunut muslimi uskonnontulkinnan ehdottomuuden takia. Tämän vuoksi on melko lailla pakko luopua islamista – ellei sitten halua esittää uskovansa ja noudattaa rajoittavia uskonnollisia säädöksiä koko elämäänsä. Nämä säädökset liittyvät mm pukeutumiseen, ruokavalioon, puolison valintaan, asuntolainan ottamiseen sekä muihin henkilökohtaisiin asioihin.

      Pohdiskelusi pitää täysin paikkaansa ja nostit esille monia tärkeitä asioita. Kiitos siitä!

      Like

Comments are closed.