Ex-muslim Voices

Faith to Faithless on brittiläisten entisten muslimien luoma projekti, jonka tarkoituksena on levittää tietoisuutta entisten muslimien olemassaolosta ja heidän kohtaamistaan haasteista. He ovat pitäneet keskustelutilaisuuksia nimeltä Exmuslim Voices eli entisten muslimien äänet. Keskutelutilaisuudet on pidetty yliopistoissa ja yhdestä on Youtubessa pätkiä. Videoissa neljä entistä muslimia kertoo omista taustoistaan, minkä vuoksi he päätyivät luopumaan islamista ja mitä siitä seurasi.

Alla soittolista, josta voi katsoa koko keskustelutilaisuuden.

 

 

Voiko muslimi olla homo?

Tässä englantilaisen TV-ohjelman väittely otsikon aiheesta.

Avartavimmat puheenvuorot ovat mielestäni kohdassa 21:15 ja 23:38 Maajid Nawazilta. Nawaz kertoo puheenvuorossaan, että vain 200 vuotta sitten orjuutta perusteltiin kirjaimellisen islamin tulkinnan avulla, mutta sitten ihmisten asenteen orjuutta kohtaan muuttuivat. Sillä tavoin perinteistä tulkintaa saatiin päivitettyä tarkoittamaan sitä, että orjuus oli vain tuona aikana ollut hyväksyttävää. Samaa asenteiden muutosta toivotaan muuttamaan kirjaimellisen islamin tulkinnan homokielteisyyttä.